Kevään tapahtumia

17.03.2023

Käsityökuplaan kuuluu ihanaa kevään odotusta. On saatu hyllyttää kevyempien neuleiden lankoja ja suunnitella neulomuksia yhdessä asiakkaiden kanssa. Torstaisissa neuletapaamisissa on lämminhenkinen tunnelma ja uusia neulojia tulee mukaan koko ajan. Tämän kirjoituksen taustakuva on otettu 9.3. Muistathan, että olet tervetullut meille kässäilemään koska vaan aukioloaikoina. Neuleseuraa löytyy joskus enemmän joskus vähemmän.

Neuletapaamisessa 30.3. pääsemme tutustumaan Asahi-terveysliikuntaan. Kirsi Vainio Hyvinvointikeskus Lähteestä tulee ohjaamaan meille taukoliikuntatuokion klo 17. Asahi on Suomessa kehitetty, länsimaiseen lääketieteeseen ja suomalaisiin liikuntasuosituksiin perustuva liikuntamuoto, joka sopii kaikenkuntoisille. Se on loistava epu esim. neulojan jumiutuville niskoille tai kipeytyville käsivarsille. Et tarvitse mitään välineitä tai tietynlaista vaatetusta, jos haluat neuletapaamisessa osallistua.

Seuraava Kässäkino järjestetään tiistaina 4.4. klo 18. Liput tulevat varattaviksi Kino Piispanristin sivuille 27.3. Elokuvaksi valikoitui tapahtumaa edeltävänä perjantaina ensi-iltaan tuleva romanttinen komedia "What's love got to do with it". Kaikki mukaan laffaan neulomaan tai virkkaamaan!

Laitathan seurantaan Käsityökuplan Facebook- tai Instagram-tilin, jos haluat ajantasaista tietoa tapahtumistamme.