Kuplan tarina

Nimeni on Salla. Valmistuin vuonna 1996 käsityönopettajaksi Joensuun yliopistosta. Vuodesta 1999 lähtien olen opettanut käsityötä ja matematiikkaa Maskun Hemmingin koulussa. 

Koronakriisin keskellä havahduin siihen, että olen pian 50-vuotias ja ennen kuin huomaankaan kaikki omat lapseni tulevat olemaan vanhempia kuin jatkuvana virtana vaihtuvat oppilaani. Pidän opettajan työstä paljon. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt, jaksanko olla luovassa oppiaineessa innostava opettaja nuorille eläkeikäiseksi saakka. Tajusin, että jos haluan kokeilla elämässäni jotain muuta, sen aika on nyt. 

Päätin perustaa käsityöliikkeen, johon haluaisin itse tulla asiakkaaksi. Toivon, että Käsityökuplasta tulee kuin pieni käsityöluokka kaikenikäisille käsityönharrastajille - paikka, johon voi kokoontua tekemään käsitöitä yhdessä, tavata samanhenkisiä ihmisiä, löytää laadukkaat materiaalit töihinsä ja omat vahvuutensa. 

Facebook group Instagram page